Superpesiksen finaaliennakko – Sotkamo – Vimpeli 13.9

Superpesiksen mestaruus on ensimmäistä kertaa katkolla sunnuntaina Hiukan pesäpallostadionilla.

Sotkamo nappasi kolmannessa finaaliottelussa kauden ensimmäisen vierasvoittonsa Vimpelistä, mikä takasi Jymylle finaalisarjan ensimmäisen ottelupallon. Sotkamo ratkaisi toisen finaalin tylysti toisen jakson viimeisessä vuoroparissa. Kotijoukkueen johtaessa ottelun toista jaksoa 1-0, odotettiin Vimpelissä jo supervuoroparia. Toisin kuitenkin kävi, kun Sotkamo iski peräti kuusi juoksua taululle ottelun ratkaisevassa vuoroparissa.

Vimpelillä on kova työ edessään sunnuntaina, mikäli se mielii päästä ottelusarjaan vielä mukaan. Vimpeli on voittanut viimeksi Hiukan pesäpallostadionilla kesäkuussa 2013, joten helpolla se ei finaalisarjaa tasoihin kampea.

Ottelu nähtävissä kello 16:00 alkaen osoitteessa Ruutu.fi.

Vimpelin ylitettävä itsensä sunnuntaina

Finaalisarjassa 2-1 tappiolla oleva Vimpeli ei ole missään nimessä pelannut aiemmissa finaaliotteluissa huonosti. Sotkamo on pystynyt kuitenkin nostamaan tasoaan jälleen finaalisarjassa, kun taas Vimpeli on pysyny tutussa ja turvallisessa runkosarjan vireessään. Vimpeli teki lauantain kolmannessa finaalissa omiakin virheitä, mutta suurin syy tappioon oli kuitenkin Sotkamon uskomaton rutiinitaso ja voittamisen kulttuuri, jonka avulla neljä perättäistä Suomen mestaruutta voittanut joukkue osaa kääntää tiukkoja otteluita edukseen.

Sunnuntain neljännessä finaalissa Vimpelillä on jo pakkovoiton paikka, kun Suomen mestaruus on ensimmäistä kertaa katkolla. Hiukan pesäpallokenttä on ollut vetolaisille tekemätön paikka viime kausina, kun edellinen voittokin on jo yli kahden vuoden takaa. Rutiinitaso ei enää riitä finaalisarjassa, vaan Vimpelin on pakko nostaa tasoaan Jymyn tähtimiehistöä vastaan.

Uittaako Sotkamo jälleen mestaruuspystiä Sapsojärvessä?

Sotkamon kokenut kaarti jälleen ratkaisijana?

Huippumeritoituneet Jani Komulainen ja Toni Kohonen ovat heikon alun jälkeen syttyneet finaalisarjassa liekkeihin. Lukkari Kohonen oli kolmannessa finaalissa kenties koko kentän paras pelaaja, sillä Kohosen väkevä työskentely lautasen äärellä sekoitti jälleen Vimpelin sisäpeliä. Joukkueen kokeneista pelaajista ainoastaan Roope Korhonen on suorittanut alle normaalin finaalitasonsa, mutta myös Korhoselta odotetaan tasonnostoa sunnuntaina.

Kahdesta voitosta huolimatta Jymy voi parantaa pelinsä tasoa edelleen, sillä esimerkiksi lyöjätykki Korhosella on rutkasti parantamisen varaa lyöntipelissään. Jymyn tähtipelaajat syttyvät kuitenkin yleensä parhaimmilleen juuri tärkeimmillä mahdollisilla hetkillä. Sunnuntaina jaossa on jälleen sankarinviitta, joka kelpaisi takuulla edellisten finaalisyksyjen sankarille Korhoselle.

Kestääkö Vimpelin selkäranka?

Vimpelin suurimpana huolenaiheena sunnuntain finaaliottelun alla on mentaalipuolen kestävyys. Lauantaina joukkue suli tärkeimmällä mahdollisella hetkellä, kun Sotkamo paukutti ratkaisevassa vuoroparissa Vimpelin ulkokentän täyteen pallon mentäviä aukkoja. Vetolaisten selkärangasta kuuluikin jo ensimmäiset rasahdukset, kun joukkueen pelaajisto näytti lauantain ottelun loppuhetkillä todella aneemiselta.

Pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäellä on iso rooli sunnuntain finaalissa, sillä 31-vuotiaan pelinjohtajan pitää pystyä latamaan pelaajistoonsa vielä uskoa. Vimpeli kaipaa nopeita onnistumisia neljännessä finaaliottelussa, jotta se saa runkosarjasta tutun hurmoshengen päälle. Kapteeni Henri Puputin rooli korostuu myös, sillä Puputti ei ole ollut näissä finaaleissa vielä parhaimmillaan. Vetolaiset kaipaavatkin kapteeniltaan esimerkin näyttämistä sunnuntain hankalassa vierasottelussa.

Voittamiseen tottunut Sotkamo on päässyt henkisesti selkeästi niskan päälle, eikä joukkue ole historian valossa menettänyt ottelusarjan voittoja enää johtoasemaan päästyään. Sunnuntain kenties ratkaisevassa finaaliottelussa on vain yksi ennakkosuosikki, sillä Hiukan stadion on osoittanut taikansa jo edellisillä kausilla.

Sotkamoon on luvattu mainiota pesäpallosäätä, mikä tietää hyvää lyöntikeliä neljänteenkin finaaliotteluun. Vimpeli tulee takuulla tekemään kaikkensa, jotta se saisi siirrettyä ottelusarjan ratkaisun Saarikentälle. Jymy sen sijaan haluaa ratkaista mestaruuden jälleen kotipyhätössään, joten ottelusta voidaan odottaa huippumielenkiintoista. Sotkamon tappio olisi kuitenkin valtava yllätys – niin vahva se on ollut Hiukan legendaarisella stadionilla.

Sotkamo voittaa1,75 Unibet
Sotkamo moneyline1,45 Unibet

Leave a Reply