U20 MM-kisaennakko Suomi – Valko-Venäjä

nuorten mm-kisat 2016

Kauan odotetut kotikisat polkaistaan käyntiin tapaninpäivänä neljän ottelun sekä Tasavallan presidentin Sauli Niinistön avajaispuheen kera. Kisaisäntä Suomi avaa urakkansa iltaottelussa Valko-Venäjää vastaan.

Helsingissä järjestettävät Nuorten MM-kisat 2016 pitää sisällään kaiken kaikkiaan 31 ottelua. Lohkovaihe saatetaan käyntiin 26. päivä joulukuuta ja mitalien kohtalot ratkotaan 5. päivä tammikuuta. Puolitoistaviikkoinen rupeama on kuntopohjaa koetteleva turnaus sekä penkkiurheilijoille että joukkueille; turnauksen ainoa välipäivä vietetään uudenvuodenpäivänä. Pudotuspelijoukkueet saavat toki kaksi huilipäivää lisää putoamiskarsintojen ansiosta, joten kovatempoista lätkää on varmasti tarjolla aina “pojan” nosteluun asti.

Kisoihin osallistuvat 10 maata on jaettu kahteen viiden joukkueen lohkoon. Lohkon neljä parasta jatkavat puolivälieriin, lohkojumbot pelaavat keskenään putoamiskarsinnat paras kolmesta -systeemillä. Kaksi otteluvoittoa riittää siis varmistamaan paikan ensi vuoden kisoihin, häviäjän tie käy divariin.

Ylen kanavilla nähdään Suomen alkulohkopelien lisäksi viisi muuta lohkokamppailua. Puolivälierät, semifinaalit ja mitaliottelut näytetään luonnollisesti suorina lähetyksinä. Vain pronssiottelu nähdään jälkilähetyksenä, mutta mikäli Nuoret leijonat kamppailee pronssista, nähdään tämäkin ottelu suorana lähetyksenä.

otteluennakot.com on kisatapahtumissa tiiviisti mukana kattavien ennakoiden muodossa.

Suomi alkulohkonsa suosikki

Suomen päävalmentaja Jukka Jalonen pääsee pyörittelemään heikkotasoisessa alkulohkossa toimivia ketjukoostumuksia melko vapaasti. Turhaan takin aukomiseen ei kuitenkaan ole varaa, sillä lohkovoitto olisi jatkopeleihin mentäessä äärimmäisen arvokas. Muussa tapauksessa jo puolivälierävaiheessa vastaan luistelee USA:n tai Ruotsin tasoisia taitonippuja.

Vaikka tapaninpäivän pelissä Valko-Venäjää vastaan paineet ovat heikkotasoisen vastustajan vuoksi lähes olemattomat, olisi joukkueen hyvä saada laajalla rintamalla onnistumisia ja sitä kautta kerryttää itseluottamusta tosipelejä varten. Valmistavissa harjoitusotteluissa maalin tappiot Sveitsille ja USA:lle kärsinyt Suomi tarvitsee kotikisoilleen hyvän alun.

Maanantain harjoitusottelussa Sveitsille kärsityssä 3-4-tappiossa Suomen peli ei lähtenyt rullaamaan missään vaiheessa, ja turnauksessa alempaan keskikastiin lukeutuva alppimaa piti Suomea talutusnuorassaan. Yksi syy heikkoon esitykseen oli ylimääräinen mailanpuristus. Katsomoon asti välittynyt jännitys myönnettiin myös joukkueen sisältä. Siis hetkinen… Kädet tärisevät Hämeenlinnan puolityhjällä Ritari-areenalla harjoitusottelussa Sveitsiä vastaan? Päävalmentaja Jukka Jalosella ja hänen adjutanteillaan on vielä iso työsarka käsissään matkalla pudotuspeleihin, jossa täyden Hartwall Arenan edessä vastaan luistelee Kanadaa ja Ruotsia. Silloin Leijonien paineensietokyky testataan tosissaan ja tällä osa-alueella ei ole varaa antaa yhtään tasoitusta vastustajille. Pääosin Nuorten leijonien valmistautuminen kisoihin on sujunut hyvin, joten tuosta pelistä ei tietenkään kannata vetää sen suurempia johtopäätöksiä.

Kuka juhlii tammikuussa nuorten maailmanmestaruutta?

Kanada2,45 Unibet
Ruotsi5,00 Unibet
USA5,50 bet365
Suomi6,00 bet365
Venäjä6,25 Unibet

Taitoa piisaa, löytyykö yhteinen sävel?

Nuoret leijonat on paperilla mielenkiintoinen nippu. Jalonen on saanut kasaan taitavan ja pelirohkean ryhmän, jonka ei pitäisi olla alkulohkovaiheessa vaikeuksissa Valko-Venäjän tasoisten vastustajien kanssa. Viisikkopelin tökkiessä joukkueesta löytyy useampia ikäryhmänsä supertähtiä, kuten Patrik Laine, Jesse Puljujärvi ja Mikko Rantanen, jotka pystyvät ratkomaan ottelut tarvittaessa yksin. Tällaisten pelaajatyyppien arvo nousee turnauksissa erittäin suureen arvoon.

Sooloiluun Suomella ei silti ole varaa. Jalonen painottaa viisikkopelin tiiviyden tärkeyttä sekä hyökätessä että puolustaessa. Edes Valko-Venäjä-ottelussa Jalonen ei varmasti halua nähdä liikaa yksilöyrittämistä, vaan pelitapaa iskostetaan joukkueen selkärankaan alusta alkaen.

Suomen materiaali on hyökkäyspään osalta erittäin laadukas. Joukkue pursuaa maailmanluokan laukaus- ja syöttötaidoin varustettuja hyökkääjiä parin kentällisen verran. Suomen valmennuksella on siis positiivinen ongelma hyökkäysvitjoja koottaessa. Pieni miinus on alakenttien puhtaiden työmyyrien rajallinen määrä, mutta hyvällä roolituksella tämän ei pitäisi koitua liian suureksi ongelmaksi.

Tähtihyökkääjät Puljujärven ja Rantasen johdolla keräävät joukkueesta suurimmat otsikot, mutta puolustus ei paljon kalpene hyökkäysarsenaalinkaan rinnalla. Nuorten leijonien puolustus on raavittu kasaan hyvin liikkuvilla ja ongelmitta peliä avaavilla moderneilla puolustajilla, jotka pystyvät tarjoamaan hyökkääjien lapaan pikkumustaa tilanteessa kuin tilanteessa.

Puolustuksen kiekollinen maestro on suomalaisille vielä toistaiseksi tuntematon nimi, OHL:ssä pelaava Olli Juolevi. 17-vuotias puolustaja tulee kellottamaan turnauksen aikana kovia peliminuutteja ja kasassa pitäisi olla kaikki ainekset täydelliseen läpimurtoon.

Liigajäillä ailahtelevaisesti pelannut Joni Tuulola on niin ikään kiekollisilta ominaisuuksiltaan huippuluokkaa. HPK-puolustaja kaipaisi otteisiinsa tasaisuutta ja varteen lisää massaa, sillä Tuulola on vielä raakile oman pään kaksinkamppailuissa. Loistava pelisilmä auttaa selviämään useimmista tilanteista kunnialla, mutta Tuulolan todellinen taso kokonaisvaltaisessa puolustamisessa punnitaan otteluissa mestarisuosikkeja vastaan.

London Knightsin Olli Juolevi on suurelle yleisölle Nuorten leijonien tuntemattomin tähti.

Tuulolan tapaan moni muu suomalaispuolustaja kalpenee fyysisiltä ominaisuuksiltaan ja oman pään peliltään esimerkiksi ruotsalaisvirkavelien rinnalla. Puolustuspeli onkin pakiston mahdollinen akilleen kantapää. Juuri tästä syystä tiivis viisikkopuolustus ja hyökkääjien tarjoama tuki on Nuorten leijonien menestyksen elinehto.

Maalivahtipelin osalta tilanne on sama: puolustus tarvitsee taakseen ehdottoman luotettavan veskarin. Jos Suomen maalivahtipelissä ilmenee pieniäkään ongelmia, jää maailmanmestaruus haaveeksi. Veini VehviläinenKaapo Kähkönen on lähtökohtaisesti tarpeeksi laadukas tandemi. Kumpikin pystyy voittamaan isoilla torjunnoilla pelejä joukkueelleen.

Valko-Venäjä turistimatkalla

Valko-Venäjän juniorituotanto on tunnetusti heikkoa. Kovin suuria harppauksia ei ole vuosien saatossa tapahtunut, mutta pitkästä aikaa valoa on näkyvissä tämänkin tunnelin päässä. Maa on jälleen mukana alle 20-vuotiaiden MM-tasolla 9 vuoden kuivan putken päätteeksi.

Valko-Venäjä jäi viime pääsarjavisiitillään yllättävästä Suomi-voitosta huolimatta putoamissarjan jumboksi ja matka kävi takaisin divariin. Tälläkään kertaa maalla ei ole kovin valoisaa turnausta edessään, sillä alkulohkossa Valko-Venäjä lähtee jokaiseen peliin selvähkönä altavastaajana. On kuitenkin mahdollista, että Valko-Venäjä ei joudu kokemaan samanlaista korpivaellusta divarissa kuin viime kerralla. A-lohkon heittopussi Tanska on hyvinkin lyötävissä kolmen ottelun minisarjassa. Nykymuotoisessa turnauksessa Tanskan kaato riittäisi säilyttämään paikan A-tasolla myös ensi vuoden kisoihin.

Valkovenäläisten rosteri on raavittu kasaan suurimmaksi osaksi maan pääsarjatason pelaajista. Joukkueen suurin tähti on OHL-seura Ottawa 76´s:n puolustaja Stepan Falkovsky. Raamikas 19-vuotias puolustaja on nakuttanut pisteitä yli 0.5 pisteen keskiarvolla ja plusmiinus sarake näyttää 10 paunan verran plussaa. KHL-seura Dinamo Minskin Dmitri Buinitsky ja viime vuoden U18-kisojen (1-divisioona) paras maalintekijä Yegor Sharangovich kantavat suurta vastuuta hyökkäyspäässä.

Yksilötaidon varaan Valko-Venäjän päävalmentaja Aleksandr Belavskis ei voi laskea mitään, vaan valkovenäläiset lähtevät joka peliin puolustuspelaamisen ehdoilla. Maalinteko jää erikoistilanteiden ja satunnaisten vastaiskujen varaan.

Maalivahtipelistä joukkueen ei myöskään pitäisi saada kovin suurta turvaa itselleen. Lähtökohtaisesti Valko-Venäjän maalivahtikolmikko on kisojen selvästi heikoin. Päävastuuta kantanee juniorisarja MHL:n B-tasolla pelaava Alexander Osipkov. Alle 18-vuotiaiden 1-divisioonassa viime kaudella vakuuttavasti torjunut Osipkov joutuu vaikean paikan eteen tontillaan. Ivan Kulbakov ja Vladislav Verbitsky kisaavat kakkosvahdin paikasta.

Leijonat kumoaa valkovenäläiset kitaansa

Avauspeli on aina avauspeli ja kaikki on mahdollista. On kuitenkin hyvin vaikea löytää mitään syytä sille, miksi Valko-Venäjä pystyisi venymään pisteensyrjään. Tasoero on sekä paperilla että pelillisesti hurja. Valkovenäläisten maalivahtipelikään ole sillä tasolla, että yllätys olisi mahdollista edes kaiken mennessä nappiin. Tarvittavaa tukea jymy-yllätykseen ei tule maalin suulta löytymään.

Valko-Venäjän MM-kenraali Kanadaa vastaan päättyi 7-1-tappioon. Suurin piirtein samanlaisia lukemia voi odottaa taululle myös tässä pelissä. Kotiyleisön edessä pelaava leijonalauma haluaa kisoille hyvän alun ja Valko-Venäjä joutuu sijaiskärsijäksi. Pelillisiä hienouksia tapaninpäivän koitokselta ei kannata odottaa, mutta toivottavasti saamme nähdä nälkäiseltä leijonalaumalta ehjän pelin, josta irtoaa runsaslukuinen voitto.

Leave a Reply